maanantai 20. joulukuuta 2010

Silmä kovana: Sami Havia

Nimi -kollektiivi on menossa ansaitulle talvilomalle muihin maihin, mutta puskee takaisin vetrein voimin heti vuodenvaihteen jälkeen.
Talviloman spekseistä tulossa varmasti jonkun näköistä katsausta ulkomailta ja ehkäpä pientä haastattelua nykyisin Hollannissa asuvalta suomalaiselta kuvittajalta.
(Nimi ottaa vastaan kuviasi nimimagazine@gmail.com)

Tässä kauan odotettu haastattelu Sami Havialta.
Hyvää joulua.

-O


_______

Nimi/alias:
Sami Havia

Ikä: 
28
 
Paikkakunta(maanosa): 
Helsinki
 
Aloitusvuosi: 
Siitä lähtien kun kynä on pysynyt kädessä.
 
Miten löysit tyylisi?:
En ole ihan sataprosenttisen varma olenko vieläkään löytänyt sitä, mutta kieltämättä tällä hetkellä tuntuu että olen saanut kiinni jostakin punaisesta langasta josta vetää. Monien mutkien kautta tähän ollaan tultu. Ennen työskentelyni oli pääasiallisesti idealähtöistä, hyvin pitkälle vietyä ajatusprosessia ennen itse teoksen toteuttamista. Tämän kaltainen tekotapa alkoi kuitenkin syödä itseään, koska potentiaalinen idea alkoi vesittyä jo ennen aikojaan jokaisen näkökulman läpikäyneen itsekritiikin myötä. Onnekseni pääsin pitkän rimpuilun jälkeen irti tällaisesta tekotavasta ja nyt olo onkin huojentunut. Nykyään teokset ja sisältö syntyy tekemisen kautta ilman sen suurempia keloja. Etukäteen tiedän suunnilleen vain mitä värejä haluan käyttää ja minkänlaisen tunnelman haluaisin luoda. Usein lopputulos on kuitenkin jotain aivan muuta :)
 
Miten kuvailisit tyyliäsi?:
Kai se on jonkinlainen sekamelska mm. surrealismia, informalismia, abstraktia expressionismia, sarjakuvaa ja maneereja. 
 
Inspiraationlähteet:
Musiikki, leffat, taide, pelit, piirretyt, lehdet, ffffound!...
 
Mitä välineitä käytät?:
Yritän olla mahdollisimman avoin kaikille materiaaleille, mutta pitkään olen kuitenkin maalannut akryyleillä koska se on niin vaivatonta. Ohenteeksi kelpaa vesi ja kuivumisajat on lyhyitä. Akryyleilla pystyy myös luomaan akvarellimaisia laveerauksia joita esimerkiksi öljyväreillä ei pysty tekemään. Rohrer & Klingnerin tussit on hyviä ja tietty sumi-ink. Lyijykynät, hiilet, hiusterät ja japanilaiset siveltimet.
 
Ikimuistoisin hetki puuhatessa?:
Yksittäistä hetkeä en osaa sanoa, mutta yleensä sellainen on mahtavaa, kun aika katoaa töitä tehdessä. Tuntien puuhastelun jälkeen eteen on ilmestynyt juttuja joista ei oikein osaa sanoa mitään, mutta tietää että sitä on ollut hirvittävän hauska tehdä. Parasta on myös se kun on työhuoneella ja tietää ettei ole kiire minnekään.
Voi rauhassa fiilistellä, selailla kirjoja ja kuunnella musaa ja tehdä töitä jos siltä tuntuu.
 
Terveiset Nimen seuraajille?:
Tehkää juttuja jotka tuntuu hyvältä. Muistakaa myös hypätä välillä tuntemattomaan koska se virkistää. Ei ne tutut ja turvalliset jutut minnekään katoa.













Sami Havia link

2 kommenttia:

  1. Noniin palailkaahan sieltä lomalta jo! Tykkään tästä blogista :--) Kuvailen iteki graffitei ja tarroja.

    VastaaPoista
  2. mihin liittyviä nettisivuja tuossa sketchbookin aukeemassa on?

    VastaaPoista